Kiertotalous

Swecon ympäristöasiantuntijat työskentelevät jatkuvasti kiertotalouteen liittyvien hankkeiden parissa ja hyödyntävät uusien teknologioiden käyttöönottoa sekä energia-, metsä- että kemianteollisuudessa.

Kiertotaloudesta merkitystä työelämään

elokuu 22, 2018

”Työyhteisö voi tulla sokeaksi sille, mikä sen olemassaolon syy on ja mitä itse asiassa ollaankaan tekemässä.” Näin kirjoitti Helsingin Sanomat 20.8.2018. Jutussa kerrottiin ilmiöstä, jossa työntekijät tuntevat olonsa turhaksi.

Työtä tehdään ahkerasti, mutta sen ei koeta aina vastaavan omia arvoja. Kahvilan työntekijä joutuu myymään kertakäyttöastioista ja arkkitehti suunnittelemaan optimoimalla myytävien neliöiden määrää viihtyisyyden kustannuksella.

Työntekijät ovat siis jo tunnistaneet, että heidän tekemisillään ei ole paikkaa kiertotaloudessa. Eräässä jutun kommentissa työntekijä kyseenalaisti jopa koko firman tuotteiden olemassaolon tarkoituksen.
On aika herätä tulevaan muutokseen ja määrittää yrityksen paikka kiertotaloudessa.

Kirjoitin aiemmin Swecon blogissa, että vaatii rohkeutta lähteä tarkastelemaan paikkaansa kiertotaloudessa, jos uhkakuvana on koko toiminnan tarpeettomaksi toteaminen.

Kun yritys määrittelee paikkaansa kiertotaloudessa, yksi keskeisistä asioista liittyy yrityksen ja sen liiketoiminnan paikkaan arvoketjussa. Kiertotaloudessa materiaaleihin sitoutunut arvo säilyy mahdollisimman pitkään yhteiskunnassa. Toisin sanoen yrityksen pitää kysyä itseltään, miten yritys huolehtii siitä, että sen luoma lisäarvo säilyy mahdollisimman pitkään. Onko yrityksen tuottaman tuotteen tulevaisuus yhden käyttökerran jälkeen energiaksi polttaminen?

Kiertotalous on talousmalli, joka tulee tapahtumaan. Kiertotalouteen meidät ajaa rajallisten resurssien loppuminen, kuluttajien arvojen muutos ja sitä kautta kysynnän muutos markkinoilla sekä poliittiset ohjauskeinot. Toivottavasti näistä kaksi viimeistä tapahtuu ennen ensimmäistä.

Kiertotalousajattelun luulisi vetoavan myös sijoittajiin, koska kiertotaloudessa tavoitellaan ympäristöhyötyjen lisäksi taloudellisia hyötyjä. Talouskasvua haetaan ympäristöä rasittamattomilla keinoilla.

Kuluttajien arvojen muutos tarkoittaa samalla myös työntekijöiden arvojen muutosta. Yrityksen olemassaolon tarkoitus on perusteltava paitsi omistajille myös työntekijöille – meille. Minä ja kollegani Swecolla koemme tekevämme merkityksellistä työtä.

Leena Pirhonen, Kiertotalous- ja energia-asiantuntija, Sweco

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Name *