Suomessa maalämpö on kasvattanut tällä vuosituhannella suosiotaan erityisesti pientalojen osalta. Viimeisen 20 vuoden aikana maalämmön osuus uusien pientalojen lämmitysmuotona on noussut muutaman prosentista lähes 60 prosenttiin. Samaan aikaan öljylämmityksen osuus on tippunut nollaan ja suoran sähkölämmityksen osuus romahtanut aiemmasta 60–70 prosentista noin 15 prosenttiin.
Vertailun vuoksi kannattaa kurkistaa Tilastokeskuksen tilastoihin: 2000-luvun alussa suosituin uusien pientalojen lämmitysmuoto oli vielä suora sähkölämmitys noin 70 % osuudella. Maalämmön osuus oli tuolloin alle 10 %.
Muiden lämmitysmuotojen osalta ei ole tapahtunut yhtä radikaalia muutosta.
Koko rakennuskannan osalta maalämmön osuus Suomessa on noussut vuoden 2000 tason 0,3 prosentista nykyiseen noin 4 prosenttiin.
Kokonaisuutta tarkasteltaessa maalämmön osuus on siis edelleen hyvin pieni, vaikka uusissa pientaloissa se tulee useampaan kuin joka toiseen kohteeseen. Mistä se johtuu?
Pienemmissä kiinteistöissä maalämmön tarvitsemat kaivot on helppo sijoittaa tontille, mutta suurissa kiinteistöissä maalämmön yleistymisen osalta haasteena on sen tarvitsema maapinta-ala.
Erityisesti tiivistyvillä kaupunkialueilla tavoiteltavat korkeat korttelitehokkuudet hankaloittavat maalämmön hyödyntämistä, jos maalämpökaivojen sijoittamisvaihtoehdoissa rajoitutaan vain tontin sisäpuolisille alueille. Muutamissa kaupungeissa haasteeksi saattaa tulla myös luvan saamiseen liittyvä kesto, joka voi olla pahimmillaan jopa puoli vuotta.
Myös muut maankäytön suunnitteluun liittyvät reunaehdot, kuten sijainti pohjavesialueella tai maanalaiset rakenteet, voivat estää maalämmön hyödyntämisen tai rajoittaa sitä merkittävästi.
Maalämmön edistämiseksi maalämpökaivojen sijoittamista tulisi tarkastella lupakäsittelyvaiheessa kokonaisvaltaisesti ja yleisemmällä tasolla esimerkiksi neuvottelutyyppisellä menettelyllä, jossa kartoitettaisiin mahdollisuudet läheisten liikenneväylien ja viheralueiden hyödyntämiseen esimerkiksi niiden alle tulevilla vinoporauksilla.
Tämän tyyppisellä menettelyllä maalämpökaivojen sijoittamiseen saataisiin enemmän vaihtoehtoja nykykäytäntöön verrattuna ja maapinta-ala riittäisi usein myös suurempien kohteiden maalämpötoteutukseen.
Tontin ulkopuolelle ulottuvien tarkastelujen lisäksi maalämpöpotentiaalia voidaan kasvattaa toteuttamalla useamman kohteen yhteisiä maalämpöjärjestelmiä. Alueellisen maalämpöjärjestelmän avulla hukkalämpöjen hyödyntäminen on tehokkaampaa, sillä ne voidaan varastoida maaperään tai jakaa muiden käytettäväksi alueverkon avulla.
Rakennusten välisellä energiankierrätyksellä vähennetään energian varastointitarvetta ja alkuinvestointia.
Hukkalämpöjen kierrättäminen ja maaperään varastoiminen vähentää tarvittavaa maalämpökaivojen määrää, jolloin myös maalämpöjärjestelmän alkuinvestointi on pienempi. Tämä puoltaa erityisesti erilaisten rakennustyyppien yhteisiä maalämpöjärjestelmiä, sillä monipuolisen rakennuskannan energian- ja tehontarpeet ovat tasaisempia kuin homogeenisessä rakennusmassassa. Hukkalämpöjen lisäksi maakenttää voidaan ladata myös aurinkolämmöllä, kun sillä ei ole suoraa käyttöä rakennusten energiantarpeen kattamiseen.
Maalämmöllä hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää heti tai tuottaa lämmitys jopa päästöttömästi.
Useat kaupungit kamppailevat suuripäästöisen kaukolämmön kanssa. Siirtymällä kaukolämmöstä maalämmön käyttöön saadaan lämmöntuotannon hiilidioksidipäästöjä vähennettyä heti.
Hankkimalla maalämmön käyttämä sähkö vihreänä voidaan puhua jopa päästöttömästä lämmitysmuodosta. Sama koskee toki myös suoraa sähkölämmitystä, mutta primäärienergiankäyttö – kuten myös energialasku – on moninkertainen maalämpöön verrattuna. Uusilla alueilla kaukolämpö voitaisiin toteuttaa matalalämpöisenä alueverkkona, jolloin kaukolämmön energiantuotanto voisi pohjautua suoraan maalämpöön.
Maalämpö on tärkeä energian varastoinnin muoto osana muuta energiainfrastruktuuria: energiantuotannon lisäksi maaperää voidaan hyödyntää energian varastointiin.
Lisäksi maalämmön avulla voidaan lisätä lämmitysjärjestelmän toimintavarmuutta, sillä maalämpöjärjestelmän tarvitsema lisäenergianlähde on usein sähköstä riippumaton, esimerkiksi kaukolämpö, puu, kaasu tai öljy. Tulevaisuudessa jälkimmäisten osalta voidaan käyttää biopolttoaineita. Mikäli maalämmön lisäenergia on myös sähköriippuvainen, voidaan järjestelmään lisätä sähköakkuja ja näin lisätä toimintavarmuutta.
Uusiutuvien energianlähteiden lisääntyessä energianvarastoinnista on tulossa entistä tärkeämpi osa energiainfrastruktuuriamme. Swecon Urban Insight -raportissa vertaillaan kolmea eri varastointiteknologiaa ja niiden yhdessä tuomia hyötyjä energiamurrokseen. Lue lisää energiavarastojen kaupungista raportista Beyond the Tipping Point: The future storage city.
Niina Laasonen, energia-asiantuntija, projektipäällikkö, Sweco