Uudisrakennusten täytyy vuoteen 2025 mennessä olla riittävän vähähiilisiä, jotta lupa rakentaa heltiää. Vähähiilisiä tulee olla, jotta ilmastotavoiteisiin päästään – ylätason tavoitteena on maapallon keskilämpötilan nousun rajoittaminen 1,5 asteeseen. Käytännössä Suomi haluaa olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Kuinka paljon talonrakennus ja toisaalta kiinteistönpito vaikuttavat kokonaisuuteen? Jos kaikkien talonrakennushankkeiden kaikki mahdolliset rakenteet korvataan kokonaan vähähiilisillä vaihtoehdoilla, Suomen kokonaispäästöt pienenevät n. 1 %.
Sen sijaan rakennusten lämmitys aiheuttaa liki kolmanneksen Suomen päästöistä: lämmittämisen osuus on suurempi kuin koko tieliikenteen. Lämmityksen päästöistä on kannattavasti leikattavissa jopa viidennes, eli kaiken kaikkiaan n. 5 % koko Suomen päästöistä. Energiatehokkuustoimet voidaan lisäksi toteuttaa nopeasti, eli ilmastohyödytkin kotiutuvat nopeasti.
Energiatehokkuusasiat ovat kokeneet inflaation. Into on hiipunut ja kohdistuu nyt rakennusmateriaaleihin. Rakennusmateriaalit ovat kuitenkin monista syistä, ei vähiten edunvalvonnallisista, ylikorostuneet päästökeskustelussa. Energian pienempi loppukäyttö on vain harvoille ydinliiketoimintaa ja toisaalta energia on Suomessa niin halpaa, että energiatehokkuustoimet etenevät hitaasti, jos ollenkaan.
Rakennustyypistä riippuen päästöt ovat välillä 10…20 kiloa hiilidioksidia neliölle vuodessa. Energian osuus siitä on 4…10 kiloa hiilidioksidia neliölle vuodessa ja materiaalien osuus samassa haarukassa. Kun itse tein ensimmäisiä hiilijalanjälkilaskelmia 2000-luvun alkuvuosina energian osuus oli 80…90 % kaikista rakennuksen elinkaaripäästöistä. Nykyisin tiedoin ja menetelmin laskettuna sekä materiaalien että energian hiilijalanjälki liikkuu kohteesta toiseen välillä 1/3…2/3.
Energian osuuden pienentyminen ei kuitenkaan johdu energiatehokkuuden kehittymisestä, vaan muun muassa nykypäivän kattavammista materiaalien päästötiedoista, eri tavalla arvioidusta energiankulutuksesta, oletuksista energiantuotannon päästöjen pienentymisestä sekä aiemmin kokonaan puuttuneiden osa-alueiden huomioimisesta: esimerkiksi työmaa- ja purkuvaihe sekä talotekniikka osataan nykyään ottaa huomioon.
Talotekniikan hiilijalanjälki on muuten äskettäin selvitetty aiempaa tarkemmin ja on viidenneksen tai jopa enemmän talon kaikista päästöistä. Epäsuorasti energiatehokkuuden takia talotekniikan rooli on vielä sitäkin huomattavasti suurempi.
Energiantuotannon oletetaan vähähiilistyvän siten, että tuotetun energian päästöt tuon 50 vuoden jakson loppupuolella ovat vain muutaman kymmenen grammaa per tuotettu kilowattitunti, eli erittäin merkittävästi nykyistä pienemmät. Tuottajakohtaisia päästöjä, vihreää ostoenergiaa eikä esimerkiksi talosta ulosmyytyä energiaa voi laskea jalanjälkeen vaikuttaviksi tekijöiksi. Tulevassa hiilineutraalin rakennuksen määritelmässä hiilikädenjälki, siis esimerkiksi ulosmyyty uusiutuva energia tai toisaalta materiaalien uusiokäyttö, voidaan huomioida.
Päästötavoitteet ovat kovat ja kaikkia vähähiilisyyden keinoja tarvitaan. Vastakkainasettelun sijaan pitää vähähiilisyyden olla ydinkysymyksenä hankkeesta riippumatta. Uudisrakentaminen, peruskorjaukset, purkava uudisrakentaminen – kaikista on mahdollista tehdä vähähiilisiä ja se onnistuu vain kaikki hiilijalanjäljen osatekijät huomioiden. Olemassa olevan kiinteistökannan energiatehokkuuden parantaminen on silti edelleen se suurin asia päästötavoitteisiin pääsemisessä rakennusten osalta. Toivottavasti se ei unohdu.
Tuomas Suur-Uski työskentelee liiketoiminnan kehityksen johtajana rakennetun ympäristön vastuullisuuden parissa.