Kevät ja parhaat juoksusäät ovat täällä. Olisiko aika ottaa lisäaskelia myös ilmastokriisin ratkaisemisessa? Olemme hölkänneet jo hetken, lämmittely on tehty. Seuraavaksi pitäisi juosta.
EU on asettanut entistä kovemmat hiilineutraaliustavoitteet. Jos vetää mutkia suoraksi, EU edellyttää, että kasvihuonekaasupäästöt putoavat vuoden 1990 vertailutasosta nollatasolle vuoteen 2050 mennessä. Vuoden 2030 välitavoitetta on entisestään kiristetty.
Hiilineutraalius vaatii käsittämättömän määrän pääomaa toteutuakseen. Lisäksi se vaatii tahtoa, uskallusta ja valtavasti teknologista kehitystä.
EU:n käynnistämä vihreän kehityksen ohjelma Green Deal voi kuulostaa trumpismilta, mutta on kaukana sekä Trumpista että diilistä. Todellisuudessa Green Deal on lainsäädännöllinen vaatimus jäsenmaille. Osa Green Deal -pakettia ovat toki siihen kuuluvat rahoituselementit. Tavoite on, että unioni siirtyy kiertotalouteen ja panostaa päästöjen vähentämisen lisäksi biodiversiteetin palauttamiseen.
Kuka saa ja kenelle annetaan
Green Dealista on siis lyöty EU:ssa kättä päälle. Tiedossa on satoja miljardeja vihreisiin hankkeisiin – kuulostaa hienolta, mutta miten se käytännössä toimii? Päätin kilauttaa Teknologiateollisuuden kestävän kehityksen johtajalle Helena Soimakalliolle. Ja kylläpä viisastuinkin!
Soimakallio korosti, että Green Deal todellakin jakaa velvoitteita, ei rahaa. Sopimus oli Ursula von der Leyenin räväkkä aloitus komission puheenjohtajana. Rahoituspaketteja on Green Dealissa kaksi: päästövähennyksiin ja kestävään kehitykseen suunnattu tuhannen miljardin potti sekä koronasta palautumiseen suunnattu 750 miljardin elpymisrahasto, joka sekin tulee käyttää kestävästi.
Rahat tulevat luonnollisesti jäsenmailta, mutta mihin ne menevät? Asia ei ole meidän käsissämme, mutta pohdimme Soimakallion kanssa sitä, mihin niiden pitäisi mennä. Soimakallion mukaan tärkein kriteeri on se, millainen vipuvaikutus rahoituksen saavalla hankkeella on. Kutakin ratkaisua tai kehityskohdetta olisi hyvä pystyä skaalaamaan ja hyödyntämään universaalisti. Jos sellaisia ratkaisuja syntyy, Suomi hyötyy vientipotentiaalista.
Soimakallion ajatuksia voit lukea lisää hänen ja Teknologiateollisuuden EU-vaikuttamisen päällikön Akseli Koskelan blogikirjoituksesta.
Jos itse istuisin Green Deal -rahojen päällä, arvioisin, voisiko teknologiaa tai palvelua jatkojalostaa tai hyödyntää muualla, kun se on valmis. Vähentääkö se hiilidioksidipäästöjä ja tuottaako se sosiaalista ja taloudellista hyvää? Jos kyllä, rahat ovat teidän.
Jotkin investoinnit voivat olla kerralla kalliita, mutta kun teknologia on kerran kehitetty, se pyörii siitä eteenpäin helposti. Tarvitaan vain se kertainvestointi – nyt sellaiseen on mahdollisuus.
Ymmärtävätkö virkailijat ja poliitikot riittävästi teknologiaa?
Soimakallion kanssa keskusteltuani Valtiovarainministeriö kertoi elpymis- ja palautumistukien jaosta Suomessa. Tuleville vuosille rahoitusta on näillä näkymin noin 2,1 miljardia euroa. Saa nähdä, täyttyvätkö Soimakallion ja minun kriteerit vai valuuko rahoja lyhytaikaiseen helpotukseen. Viranhaltijat ja poliitikot ovat ison äärellä – ja sepä tässä jännittää.
Onko kansakunnan valtaapitävien tasolla riittävää teknistaloudellista ymmärrystä energiamurroksesta, kestävän kehityksen ratkaisuista ja teknologioiden kypsyydestä? Vai olemmeko ulkoistaneet päätökset EU:n kaltaisille jäteille, jotka lataavat pöytään niin paljon faktoja, ettei niitä pysty haastamaan?
Jos yritys haluaa hakea EU-rahoitusta, sen pitää palkata konsultti, joka kaivaa hakemiseen tarvittavan tiedon. Isoille yrityksille tämän on mahdollista, mutta pienissä start upeissa aika ja energia kuluvat todennäköisesti muuhun. Siksi olen ottanut tavoitteekseni tehdä näistä teemoista ymmärrettävämpiä. Ei ole kenenkään etu, että Green Dealiin tai vihreään siirtymään liittyvät käsitteet ja rahoitus ovat niin vaikeita, ettei niitä tajua vanha Erkkikään.
Mitä jos kestävän kehityksen ratkaisuista tehtäisiin kansatiedettä, jota opetettaisiin kouluissa, kansalaisopistoissa ja kirjaston keskusteluryhmissä? Ehkä se estäisi meitä toistelemasta kuluneita urbaaneja legendoja. Esimerkiksi nämä keskustelut voi ehkä jo kuitata käydyiksi:
- Tuulivoima – kuka niitä minnekään haluaa, ja entä kun ei tuule (tuulivoiman ansiosta Suomen hiilidioksidipäästöt ovat radikaalisti vähentyneet ja tuotanto on jo kannattavaa).
- Akkuteollisuus – taas sitä Kongon kobolttia (Suomi on muuten entistä merkittävämpi korkealle jalostetun koboltin tuottaja).
- Biopolttoaineet – laitetaanko nyt kaikki metsät polttoaineeksi, ja eihän se löpö edes kestä kylmää (kyllä kestää, ja suomalaiset yritykset ovat muuten tässäkin edelläkävijöitä).
– Erik Skogström, teollisuustoimialan johtaja, Sweco
Lue Erik Skogströmin edellinen blogipostaus Olemmeko sammakko kattilassa?
Tutustu Swecon kestävän kehityksen manifestiin: Meillä on suunnitelma.