Teollisuushankkeiden vesistövaikutukset nousivat julkiseen keskusteluun viime vuoden lopulla, kun Kuopioon suunnitteilla ollut biotuotetehdasinvestointi (Finnpulp) kaatui Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä. Jatkan tässä kirjoituksessani kollegani Aleksis Ahvensalmen aloittamaa keskustelua kyseisen päätöksen vaikutuksesta vireillä olevien hankkeiden luvittamiseen.
Jo nyt on nähtävissä varovaisuuden lisääntymistä päätettäessä uusien hankkeiden luvittamisesta tai harkinnanvaraisen YVA-menettelyn soveltamisesta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) edellyttävät sellaiset hankkeet ja niiden muutokset, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia.
ELY-keskuksilla on tärkeä asiantuntijarooli sekä luvitusprosesseissa että YVA-menettelyissä. ELY-keskukset voivat myös päättää niin sanotun harkinnanvaraisen YVAn tarpeesta tapauksissa, joissa suunniteltu toiminta ei suoraan löydy YVA-lain hankeluettelosta, mutta joissa todennäköisesti aiheutuu laajuudeltaan ja laadultaan hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia.
Harkinnanvarainen YVA tarkemman vaikutusten arvioinnin välineenä
Eräässä melko tuoreessa harkinnanvaraista YVAa koskevassa ELY-keskuksen päätöksessä oli perusteltu YVA-menettelyn soveltamista suunnitellun laitoksen pitkällä elinkaarella, jolloin myös ympäristövaikutusten kesto on pitkä.
Toiminnan merkittävimmät ympäristövaikutukset liittyivät vesistöpäästöihin, ja ELY-keskuksen huolena oli päästöjen vaikutus hiljalleen vedenlaadultaan kohenemaan alkaneen vesimuodostuman vedenlaatuun ja edelleen vesienhoidon ympäristötavoitteiden saavuttamiseen. Perusteluna mainittiin myös toiminnan sijoittuminen vesistövaikutusten kannalta herkälle vaikutusalueelle.
Koska muita merkittäviä ympäristövaikutuksia ei suunnitellulle toiminnalle tunnistettu, olisiko vesistövaikutusten tarkemman arvioinnin voinut tehdä ympäristölupamenettelyn yhteydessä käynnistämättä YVA-hanketta, joka toiminnanharjoittajan näkökulmasta aiheuttaa hankkeelle merkittävän taloudellisen ja aikatauluriskin?
Missä kulkee raja varovaisuusperiaatteen soveltamisessa?
Toisaalta voidaan kysyä, miten määritellään vesistövaikutusten kannalta herkkä vaikutusalue? Onko meillä tarpeeksi tietoa siitä, miten vesimuodostuma kestää ihmistoiminnan vaikutusta? Mikä on vesiekosysteemin kyky mukautua ja toipua? Toiminnan vaikutusten arviointiin jää aina epävarmuutta alkaen mallinnuksen virhelähteistä ilmastonmuutoksen vaikutukseen.
Pintavesien tilan luokittelussa epävarmuustekijöitä
Viime vuoden lopulla valmistuivat vesienhoidon kolmannen luokittelukauden päivitetyt arviot pintavesien tilasta. Vesimuodostumien luokittelu on vaativa työ, johon osallistuu iso joukko asiantuntijoita. Luokittelu käsittää tietojen yhdistämistä eri lähteistä, erilaisten tunnuslukujen laskentaa, mallintamista ja ryhmittelyä. Käytettävissä olevan aineiston edustavuus vaihtelee ja laskennallisesti määritettyä tila-arviota täydennetäänkin asiantuntija-arvioin.
Tuoreimmassa Suomen ympäristökeskuksen laatimassa raportissa Pintavesien luokittelu ja arviointiperusteet vesienhoidon kolmannella kaudella tunnistetaan luokitteluun ja vertailuolojen määrittelyyn liittyvä epävarmuus: ”Aineistojen vähäisyyden, luonnossa aina esiintyvän suuren vaihtelun sekä kriteeristön puutteellisuuden vuoksi päätös ekologisesta luokasta on tehtävä monipuoliseen harkintaan perustuen. Luokittelujärjestelmässä on edelleen kehitystarvetta, eivätkä kaikkien laatutekijöiden luokittelumenetelmät ilmennä ihmistoiminnan aiheuttamia ekologisia muutoksia riittävällä tarkkuudella.”
Vesienhoidon ympäristötavoitteiden mukaan vesimuodostuman hyvää tilaa tai sen saavuttamismahdollisuuksia ei saa heikentää. Vesistön kemialliseen tilaan vaikuttavien vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden päästöihin on yleensä suhteellisen helppo vaikuttaa. Suomessa onkin tehty laajoja selvityksiä esimerkiksi metsäteollisuudessa käytettävistä kemikaaleista ja niiden mahdollisesta päätymisestä vesistöön.
Uutena haasteena vesiympäristölle ovat erilaiset nanoaineet sekä hormonihäiritsijät, joiden osalta lainsäädäntö laahaa hieman jälkijunassa ja joihin siksi muun muassa luvituksen keinoin on hankalampi vaikuttaa. Usein myös tällaisten aineiden vesistövaikutukset tunnetaan huonosti.
Toiminnanharjoittajalla on haastava vastuu vesistövaikutuksista
Vesienhoidon ympäristötavoitteisiin ja vesimuodostuman ekologisen tilaan liittyvä uhka on monesti rehevöittävä päästö. Teollisuuslaitoksen päästötasojen tulee olla parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla saavutettavalla tasolla.
Vesistössä päästö laimenee, sekoittuu ja leviää. Biologisia ja kemiallisia reaktioita tapahtuu, aineet joko hajoavat, kulkeutuvat tai sedimentoituvat. Päästölähteen alapuolisen vesimuodostuman sietokyky on oleellinen arvioitaessa päästön vaikutusta. Edellä totesin, että sekä pintavesien luokitteluun, vertailuolojen määrittämiseen että uuden hankkeen vesistön ekologiseen tilaan liittyvään vaikutusten arviointiin liittyy merkittävää epävarmuutta.
Gaia Consulting arvioi Suomen Kalankasvattajaliiton toimeksiannosta pintavesien tilaluokitusten ja hankkeiden vaikutusarvioinnin välistä suhdetta. Esiselvityksen perusteella ongelmaksi tunnistettiin, ettei toiminnanharjoittajan ole mahdollista lähteä mallintamaan luokitusprosessia ja siinä tehtyjä laskelmia ja arvioita arvioidakseen hankkeensa vaikutusta vesimuodostuman ekologiseen tilaan. Mielestäni tämä ei ole edes tarpeen: arvioitaessa luvitettavan toiminnan vaikutusta vesimuodostuman ekologisen tilaan valitaan vesistön tilaa kuvaavien laatutekijöiden, kuten kasviplankton, kalat tai fysikaalis-kemialliset olosuhteet, arvoista huonoin. Jos vielä on selvitetty vesimuodostumakohtainen kriittisin laatutekijä(t), luvanhakijan on mahdollista esimerkiksi mallinnuksen ja asiantuntija-arvioinnin keinoin tehdä riittävän luotettavat arvioinnit. Siitä olen samaa mieltä, että yhteiset käsitykset mallinnuksen luotettavuudesta ja parhaista käytännöistä helpottaisivat ennakointia ja johtopäätösten tekoa.
Myös tutkimusta tarvitaan lisää. Uutta luvitettavaa toimintaa koskevan YVA-menettelyn yhteydessä arvioitujen päästötasojen kehittymistä tai päästöjen toteutuneita vesistövaikutuksia ei useinkaan arvioida jälkikäteen toiminnan jo alettua. Ympäristölupapäätöksessä on kyllä annettu määräyksiä toiminnan vaikutusten tarkkailuun, mutta arviointimenettelyn kehittämiseksi olisi mielenkiintoista tutkia, miten hyvin vaikutusten arviointi onnistui YVA-hankkeen yhteydessä.
Helpottaisiko tämä myös luvittajien ja valvojien tuskaa tilanteessa, jossa tulee ottaa kantaa vireillä olevan hankkeen vesistövaikutuksiin koko hankkeen elinkaaren ajalta? Epävarmuuden hallitsemiseksi tarvitaan tietoa ja toimijoiden välistä entistä tiiviimpää yhteistyötä.
Marjo Pusenius, Vanhempi asiantuntija, ympäristö ja kemikaaliturvallisuus, Sweco