Biokaasun tuotanto ja sen laajempi käyttöönotto energian lähteenä on lähtökohtaisesti järkevää toimintaa. Biokaasua tehdään käytännössä biojätteistä ja muista biohajoavista jakeista. Sitä voidaan hyödyntää sähkön- ja lämmöntuotannossa sekä liikennepolttoaineena biometaaniksi jalostettuna. Kiertotalouden huippuesimerkki! Ja lisäksi biokaasun hiilijalanjälki on esimerkiksi liikenteen polttoaineena lähes 7-kertaa pienempi kuin bensiinin.
Biokaasulaitoksen raaka-aineeksi eli syötteeksi käy lähes kaikki biohajoava materiaali. Tyypillisiä syötteitä eli biokaasun raaka-ainetta ovat kotitalouksien ja teollisuuden biojätteet, agrobiomassat, lannat ja jätevesilietteet. Useat vaihtoehtoiset käyttötavat syötteille ovat toteutettavissa myös biokaasun tuotannon jälkeen, kuten lannoitekäyttö ja maanparannus.
Biokaasuntuotanto ei ole pois mistään, mutta mikä sitten mättää?
Miksi biokaasua ei tuoteta innosta kiljuen kaikesta siihen soveltuvasta raaka-aineesta?
Tällä hetkellä biokaasuliiketoiminta ei ole mikään kultakaivos. Biokaasusta saatavat tulot eivät riitä kattamaan laitoksen investointikustannuksia. Tästä syystä biokaasuntuotannon kannattavuus kulminoituu edelleen suurilta osin syötteistä saatavaan porttimaksuun – biokaasua valmistava laitos siis perii maksun tuotantoon tarvittavasta syötteestä eli siitä biojätteestä, jota se tarvitsee tuotannon raaka-aineeksi.
Tulovirran näkökulmasta biokaasuntuotantolaitos on siis ennemminkin biojätteiden käsittelylaitos, jonka sivuvirtana saadaan biokaasua. Raaka-aineen toimittaja maksaa niin sanotusti jätemaksun.
Kenen tehtävä on maksaa biokaasun tuotannosta ja hyödyntämisestä saavutettava hiilijalanjäljen pienentäminen?
Edellä mainittu ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen liiketoimintamalli biokaasun tuotannossa. Biokaasuntuotannolla voidaan syötteiden käsittelyn lisäksi lisätä esimerkiksi maatilan energiantuotannon omavaraisuutta – omasta takaa syntyy biojätteitä, joista voisi tuottaa biokaasua vähintäänkin omiin tarpeisiin!
Liiketoimintapotentiaalia haetaan myös kehittämällä mädätteen jalostamista korkeamman arvon tuotteiksi sekä hiilidioksidin hyödyntämisestä.
Hiilinielujen rakentaminen ja hiilikompensaatio voisi olla yksi mahdollinen ratkaisu: maataloudessa voidaan biokaasuntuotannon avulla rakentaa hiilinieluja. Biokaasuntuotannon avulla voidaan siten vähentää päästöjä. Myös MTK on nostanut esiin hiilinielut osana biokaasuliiketoiminnan kestävää kehitystä.
Tahot, jotka haluavat kompensoida tuottamiaan päästöjä, voivat ostaa hiilinielulta CO2:n sitomisen maahan, pois ilmakehästä. Kun hiilinielusta saadaan maksu, tuottaa tämä lisäarvoa biokaasuntuotannon arvoketjuun, ja biokaasun tuotantoa pystyy tarkastelemaan täysin uuden liiketoimintamallin avulla.
Poistaako tämä porttimaksun? Se riippuu siitä, kuinka arvokkaaksi hiilinielut koetaan.
Biokaasuinvestointia mietittäessä tulee teknistaloudelliset toteutettavuusselvitykset tehdä huolella.
Ennen tuotannon aloittamista liiketoimintamallin tulee olla päätetty ja sen kannattavuus eri skenaarioissa selvillä. Teknisesti biokaasuntuotanto on kypsää teknologiaa, mutta kehitystä tapahtuu erityisesti pienen mittakaavaan kaasunjalostuksessa ja mädätteiden hyödyntämisen saralla.
Kuten sanottua, biokaasuntuotanto on järkevää toimintaa, mutta kuka kattaa siitä aiheutuvat kustannukset, kun biokaasun hinta ei siihen riitä? Innovatiivisten liiketoimintamallien avulla biokaasuntuotannossa on saavutettavissa merkittävää kasvua!
Swecon ja Värikkään yhteistyössä laatima kompakti tietopaketti biokaasusta on saatavilla Biobisnestä Pirkanmaalle -sivustolta.
Leena Pirhonen
Kiertotalouden erityisasiantuntija, osastopäällikkö, Sweco