Nykyinen pilaantuneiden maa-ainesten loppusijoitukseen perustuva kunnostuskäytäntö ei edistä kiertotalouden toteutumista. Pilaantuneiden maiden kunnostuksen toimintamalli ei ole muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana käytännössä lainkaan. Pilaantuneiden alueiden kunnostaminen toteutetaan edelleen pääsääntöisesti kaivamalla maa-ainekset ja sijoittamalla ne kunnostettavan alueen ulkopuolelle − lähinnä kaatopaikoille.
Kaivettuja pilaantuneita maa-aineksia viedään vuosittain 1−1,5 miljoonaa tonnia käsiteltäväksi tai loppusijoitettavaksi yli 70 kaatopaikalle tai muulle käsittelylaitokselle. Lähes puolet käsittelypaikoilla vastaanotetuista maa-aineksista on hyödynnetty sellaisenaan ilman käsittelyä kaatopaikan peitemaina tai rakenteissa. Käsitellyistäkin maa-aineksista suuri osa on ohjautunut kaatopaikoille, joko ”hyötykäyttöön” tai jätteenä. Hyötykäytöllä tarkoitetaan useimmiten loppusijoitusta osana jotakin kaatopaikkarakennetta.
Kiertotaloudessa kerran käyttöön otettu neitseellinen luonnonvara, kuten maa-aines, olisi pidettävä mahdollisimman pitkään talousjärjestelmän käytössä. Tämä vähentää muun muassa massojen kuljetusten kasvihuonekaasupäästöjä sekä loppusijoitettavan maa-ainesjätteen määrää. Kiertotaloudessa jätteet tulisi hyödyntää mahdollisimman lähellä syntypaikkaa, mutta nykytilanteessa näin ei tapahdu. Voimakkaasti tai sekapilaantuneita maa-aineksia voidaan joutua kuljettamaan käsiteltäviksi tai loppusijoitettaviksi satojen kilometrien päähän.
On-site-puhdistamisessa pilaantunut maa kaivetaan ylös ja puhdistetaan paikan päällä. Tämä tuo merkittäviä hyötyjä erityisesti tilanteissa, joissa pilaantunutta maata on paljon ja sitä jouduttaisiin kuljettamaan pitkiä matkoja. Hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi Helsingin Jätkäsaaressa, jossa vuosina 2009−2012 vain noin 10 % kaikista rakentamisen yhteydessä syntyneistä pilaantuneista maa-aineksista jouduttiin kuljettamaan alueen ulkopuolelle loppusijoitukseen. Säästö verrattuna loppusijoitukseen oli noin 2,4 miljoonaa euroa.
Miksi silti suurin osa pilaantuneista maamassoista päätyy hyödyntämisen sijaan loppusijoitukseen?
Yhtenä pullonkaulana on, että maa-ainesjätteiden hyödyntämisen pelisäännöt ovat epäselvät eikä hyödyntämisessä sovelleta jätelain mukaista etusijajärjestystä. Pilaantuneen maa-aineksen jäteluonne ei muutu, vaikka sitä puhdistetaan. Tämä heikentää merkittävästi puhdistettujen maa-ainesten hyödynnettävyyttä verrattuna neitseellisiin maa-aineksiin, vaikka niiden teknisissä ominaisuuksissa ei olisi eroa. Jäteluonne vaikuttaa myös ihmisten mielikuviin ja herättää epäluuloja jätteeksi luokiteltavan maa-aineksen käyttäjissä.
Puutteita on tunnistettu myös eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tiukka aikataulu estää usein kestävien menetelmien käyttämisen. Ongelmana on päätöksenteon lyhytjänteisyys sekä pitkän aikavälin seurannan puuttuminen. Vanhat toimintamallit istuvat tiukassa, vaikka maailma muuttuu.
Kun maankäyttö tehostuu, maa-aines ja sen hyödyntäminen nousevat yhä suurempaan rooliin. Kiertotaloudessa jätekysymykset tulee ratkaista nykyhetkessä. Pilaantuneiden maa-ainesten kuljettaminen kaatopaikalle ei ole ratkaisu, vaan ongelman siirtoa ajassa ja tilassa − tulevien sukupolvien murheeksi. Nyt tarvitaan vahvaa otetta siihen, että kiertotalouspuheet realisoituvat myös käytännössä.
Nina Aarras, Kiertotalouden erityisasiantuntija, Sweco
Jussi Uotila, Tekninen johtaja, Savaterra Oy
Jouko Sarivaara, Työpäällikkö, Savaterra Oy