Digitalisaatio

Vauhdilla etenevän digitalisaation myötä kokemukselliset teknologiat; virtuaalitodellisuus ja laajennettu todellisuus ovat olleet osa päivittäistä työtämme jo usean vuoden ajan. Digitalisaation, pilvipalvelujen ja mobiiliteknologioiden huima kehitys mahdollistaa tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen hankkeen kaikissa vaiheissa ja tehtävissä tehostaen tiedonkulkua.

Kesä virtuaalikiertueella

November 21, 2018

Swecolla työskenteli kesällä 2018 lähes 140 uutta kesätyöntekijää. On ollut upeaa olla yksi heistä. Uuden tiedon ja teknologian janoisena olen saanut mahdollisuuden työskennellä ison organisaation digitalisaation kehittämisen parissa ja osana huippudigitiimiä, joka on opettanut minulle todella paljon.

Olen kerännyt kesän aikana huikeat määrät tietoa rakentamisen suunnittelussa hyödynnettävän teknologian käytöstä ja tutkinut teknologian käyttömahdollisuuksia Swecolla. On ollut yllätys, miten paljon tietoa tietomalleista voidaan saada, ja miten tätä kaikkea tietoa päästään hyödyntämään ja visualisoimaan virtuaalityökalujen avulla. Mahdollisuudet tulevaisuudessa ovat mielestäni rajattomat ja se tekee tästä tutkimustyöstä todella mielenkiintoista.

Markkinoinnista kiinnostuneena on ollut hienoa päästä jatkojalostamaan materiaalia opetusvideoiksi, ja herättämään uusia ideoita ja mahdollisuuksia älykkäiden työkalujen käyttöönotosta yrityksen sisällä. Koulutusvideot saivat positiivisen vastaanoton esitellessäni virtuaaliteknologiaa ja tekemiäni VR-videoita loppukesällä Swecon virtuaalikiertueella #TechnologyRoadtrip. Kiertue kuljetti minua ympäri Suomen maakunnasta toiseen ja Swecon eri toimipisteisiin.

Minut otettiin, niin Oulussa, Kuopiossa kuin Helsingissäkin, lämpimästi vastaan ja suurin esiintymisjännitys unohtui heti. Estradille päästyäni tunnelma oli rento ja odottavainen. Kaikki olivat kiinnostuneita käytössämme olevista teknologioista ja niiden mahdollisuuksista sekä siitä, miten niitä hyödynnetään omassa suunnittelu- ja asiakastyössä. Esittelin Swecon virtuaalityökaluja, VirtualSitea ja Smart Drawingsia, ja asiantuntijamme pääsivät itse testaamaan, miten virtuaalitodellisuus toimii käytännön suunnittelussa.

Tapasin reissussa monta uutta kollegaa, joiden kanssa keskustelimme älykkäistä teknologioista oman työn tukena, asiakashyödyistä sekä alan tulevaisuudesta. Tapaamme näiden kollegojen kanssaan varmasti uudelleen vielä tulevaisuudessa. Reissun tavoitteet verkostoitua, jakaa tietoa ja esitellä hyödyntämäämme teknologiaa onnistuivat mainiosti. Aktiivisten osallistujien vuoksi saimme myös kerättyä hyvää palautetta tehokkaasti ympäri Suomea.

Kiertueen lopulla tuli myös tieto, että minut oli valittu Vuoden kesätyöntekijäksi Swecolla. Arvaattehan varmasti, miltä tuntuu saada kiitosta työstä, johon on panostanut täysillä ja josta nauttii päivittäin. Olen oppinut kesän aikana niin paljon työn kautta ja kollegoideni tukemana, etten vaihtaisi kokemusta mistään hinnasta toiseen.

Kesän jälkeen olen päässyt myös mukaan mielenkiintoisiin tilaisuuksiin ja messuille markkinoimaan virtuaalityökalujamme. Olen kehittynyt esiintymisessä ja puhujana tosi paljon. Keskustelutilanteet tuntuvat positiivisilta haasteilta, joita odottaa jokaiseen työpäivään. Olen kehittänyt itselleni uusia näkökulmia ja menetelmiä lähestyä erilaisia haasteita ja uusia tilanteita, jotta voin toimia parempana konsulttina tulevaisuudessa.

Miikka Heinonen, Swecon kesäharjoittelija

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Name *