Liikkuminen ja liikenne

Swecon asiantuntijat suunnittelevat sujuvia ja turvallisia ratkaisuja kaikille liikennemuodoille.

Paluu tulevaisuuteen raiteita pitkin

October 7, 2019

Vuonna 1989 Suomessa rekisteröitiin ennätyksellinen määrä uusia autoja. Maanteillä huristelivat Ladat ja Nissan Sunnyt. Samana vuonna sai ensi-iltansa Paluu tulevaisuuteen -elokuvatrilogian toinen osa, jossa matkattiin aikakoneella vuoteen 2015. Tulevaisuudenkuvia maalaavassa elokuvassa ei huristeltu Nissaneilla, vaan lentävillä DeLoreaneilla.

Elokuvan skenaario ilmassa suhaavista autoista ei ole käynyt toteen. Vuonna 2045 troposfäärissä tuskin lentelee useampia lentäviä autoja kuin vuonna 2015. Sen sijaan nelipyöräiset vähenevät, sillä ajokortin hankkiminen ja auton omistaminen kiinnostavat nuoria koko ajan vähemmän.

Moottoriteiden rakentamisen kulta-aika Suomessa ja Pohjoismaissa on ohi. Painopiste liikenneyhteyksien kehityksessä siirtyy ilmastonmuutosta torjuviin tai vähentäviin liikkumismuotoihin. Odotukset kohdistuvat joukkoliikenneratkaisuihin ja eritoten raideliikenteeseen.

Tampereen kaupunkiraitiotien rakentaminen on käynnissä. Helsingissä kaivinkoneet mylläävät maata Raide-Jokerille, ja Turusta halutaan junailla tunnissa pääkaupunkiin.

Toisin kuin 1960-luvulla, jolloin kaupunki- ja liikennesuunnittelun lähtökohtana oli jokaisen perheen oma auto, usko joukkoliikenteeseen ja uudentyyppisiin liikkumispalveluihin on vahva. Tuskin Turussakaan enää poltettaisiin ratikoita roviolla tai Bergenissä upotettaisiin ratakiskoja vuonoon.

Tähän asti kuluttaja on valinnut kulkupeliksi lentokoneen tai oman auton niiden helppouden ja vaivattomuuden vuoksi. Innovatiivinen ja uusinta teknologiaa hyödyntävä liikennesuunnittelu mahdollistaa raideliikenteeseen nojaavan liikkumisen, joka on kuluttajan näkökulmasta ketterää, nopeaa ja houkuttelevaa. Raiteilla kulkeminen mahdollistaa myös esimerkiksi luovan työn tekemisen matkustamisen aikana.

Sujuva liikkuminen ei kuitenkaan nojaa yksin raiteiden varaan, vaan avainasemassa on eri liikennemuodoista koostuva matkaketju: raiteilla kulkeva pikaraitiotie tai juna on ketjun yksi lenkki. Yhdessä kaupunkipyörien, sähköpotkulautojen ja teknologisten oivallusten avulla lenkeistä muodostuu toisiaan tukeva yhtenäinen matkaketju.

Yhä useampi kuluttaja ja yritys tiedostaa valintojen ympäristövaikutukset. Maailman luonnonsäätiö WWF:n Ruotsin-toimiston teettämän kyselyn mukaan liki neljännes ruotsalaisista on jättänyt lentämättä ilmastosyistä, ja vajaa viidennes on matkustanut lentokoneen sijaan junalla. Myös Yle uutisoi keväällä lentomatkustamisen vähenemisestä. Ympäristövaikutukset edellä tehtävä laadukas ja innovatiivinen liikennesuunnittelu on kestävää kaupunkikehitystä ja vastaa myös kuluttajien tarpeisiin.

Vuoden 2045 liikenneinnovaatioita suunnitellaan nyt. Lentävien autojen sijaan kulkumme käy tulevaisuudessa kiskoja pitkin sekä hyppäämällä tarpeen mukaan pyörän, potkulaudan tai yhteiskäyttöauton kyytiin.

Juho Siipo
Infra- ja ympäristötoimialan johtaja, Sweco

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Name *