Swecon Blogi

Seuraa Swecon asiantuntijoiden blogikirjoituksia alan ajankohtaisista aiheista

Nettohyötyyn perustuva Swecon biodiversiteettityökalu maksimoi biologisen monimuotoisuuden huomioimisen

Me Swecolla haluamme toimia innovatiivisena ja vastuullisena suunnannäyttäjänä. Olemme kehittäneet biodiversiteetin nettohyötyyn perustuvan laskentatyökalun….

Read More

Biodiversiteetti vahvaksi osaksi yritysten vastuulliseen toimintaan

December 19, 2022 i Kestävä teollisuus, Turvallisuus

YK:n luontokokouksessa Montrealissa laadittiin kansainvälinen sopimus luontokadon pysäyttämiseksi. Se ohjaa meitä kaikkia pysäyttämään ja kääntämään luontokadon. Sopimuksessa päätettiin muun muassa, että 30 prosenttia maailman maa- ja meripinta-alasta suojellaan vuoteen 2030 mennessä. Luontokadon pysäyttämiseen tarvitaan vahvaa yhteiskunnallista sitoutumista myös yrityksiltä. Vastuullisimmat yritykset ovat jo pitkällä huomioidessaan luonnon moninaisuuden kokonaisvaltaisesti toiminnassaan. Todistamme parhaillaan luonnon monimuotoisuuden katoamista. Joidenkin…

Read More

Biodiversiteetti tiukemmin mukaan yritysten päätöksentekoon

January 7, 2022 i Kestävä teollisuus

Olemme kaikki kuulleet puhuttavan biodiversiteetin parantamisesta. Jotta ihmisen elämä maapallolla olisi turvassa, on luonnon monimuotoisuus turvattava. Ihminen voi säilyä hengissä vain olemalla tasapainossa luonnon kanssa. Tämä itsestään selvä toteamus vaikuttaa yritysten päätöksentekoon monella tapaa ja tulevaisuudessa yhä vahvemmin….

Read More

Kaupunki ei ole vain rakennusten ja päällysteiden valtakunta – luonnon tulee olla osa kaupunkilaisten arkea

Koronaepidemia on osoittanut, kuinka merkittävä voimavara luonto on. Keväällä uutisoitiin ruuhkautuneista metsistä ja retkeilyalueista, kun kaupunkilaiset ryntäsivät koronaa pakoon luontoon. Luonnolla on merkittävä rooli ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Yli puolet maailman ihmisistä asuu kuitenkin kaupungeissa, moni kaukana luonnosta. Tulevaisuudessa määrä vain kasvaa, kun kaupungistumisen trendi kiihtyy. Samanaikaisesti luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti köyhtyy maailmanlaajuisesti, eikä…

Read More