Me Swecolla haluamme toimia innovatiivisena ja vastuullisena suunnannäyttäjänä. Olemme kehittäneet biodiversiteetin nettohyötyyn perustuvan laskentatyökalun….
Tag: ilmastonmuutos


Vesihuolto on arvokasta omaisuutta, jonka resilienssi rakoilee
Viime kesänä tulvat iskivät ympäri Eurooppaa Belgiassa, Saksassa, Sveitsissä, Hollannissa ja Ruotsissa. IPCC:n tuore, hälyttävä raportti varoittaa tämän olevan vain esimakua yleistyvistä sään ääri-ilmiöistä. Yhtäällä vettä tulee liikaa, toisaalla sitä on liian vähän. Eurooppalaisten kaupunkien vesihuolto ja infrastruktuuri eivät ole valmiita ilmastonmuutoksen, kaupungistumisen ja väestönkasvun aiheuttamiin haasteisiin. Yli sata vuotta sitten rakennetut viemärijärjestelmät saattavat hapertua…

EU:n kestävän kehityksen taksonomia tulee vaikuttamaan kaikkiin yrityksiin
EU-taksonomia sinetöi unionille yhteisen näkemyksen kestävämmästä tulevaisuudesta. Tämä puolestaan auttaa yrityksiä suuntaamaan kasvunsa kohti uudenlaista, vastuullisempaa liiketoimintaa….

Rakas pallomme: Jaetaanko vihreän siirtymän rahat oikein?
Kevät ja parhaat juoksusäät ovat täällä. Olisiko aika ottaa lisäaskelia myös ilmastokriisin ratkaisemisessa? Olemme hölkänneet jo hetken, lämmittely on tehty. Seuraavaksi pitäisi juosta. EU on asettanut entistä kovemmat hiilineutraaliustavoitteet. Jos vetää mutkia suoraksi, EU edellyttää, että kasvihuonekaasupäästöt putoavat vuoden 1990 vertailutasosta nollatasolle vuoteen 2050 mennessä. Vuoden 2030 välitavoitetta on entisestään kiristetty. Hiilineutraalius vaatii käsittämättömän määrän…

Yritysten näytön paikka: uusiutuvaan energiaan siirtyminen jättää ison kädenjäljen
Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun tuulivoima tarvitsi kannattaakseen valtion tukea. Nyt tuulivoima on edullisin tapa tuottaa energiaa Suomessa. Uusiutuvan energian hinta on laskenut maailmanlaajuisesti jopa nopeammin kuin osasimme odottaa, samalla kun tarvittava teknologia on kehittynyt. Myös EU:n päästökauppadirektiivi ja Suomen uudistunut energiaverotus ohjaavat voimakkaasti päästöjen rajoittamiseen ja päästöttömään energiantuotantoon. Alamme Euroopassa olla jo pisteessä,…

Meidän on sopeuduttava muuttuvaan ilmastoon – strateginen suunnittelu luo pohjan kestäville kaupungeille
Ilmastonmuutosta pitää torjua kaikin mahdollisin keinoin, mutta rinnalle tarvitaan myös sopeutumissuunnitelma. Sellaisen on tehnyt vainnoin joka neljäs Euroopan kaupunki, todetaan Swecon tuoreessa Urban Insight -raportissa. Jotta tänä päivänä suunnittelemissamme kaupungeissa olisi turvallinen ja hyvä elää myös tulevaisuudessa, muuttuvan ilmaston vaikutukset on tunnistettava ja niihin on sopeuduttava ajoissa. Sopeutuminen ei jää kiinni kyvystä tuottaa uusia ideoita ja…

Kaupunki ei ole vain rakennusten ja päällysteiden valtakunta – luonnon tulee olla osa kaupunkilaisten arkea
Koronaepidemia on osoittanut, kuinka merkittävä voimavara luonto on. Keväällä uutisoitiin ruuhkautuneista metsistä ja retkeilyalueista, kun kaupunkilaiset ryntäsivät koronaa pakoon luontoon. Luonnolla on merkittävä rooli ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Yli puolet maailman ihmisistä asuu kuitenkin kaupungeissa, moni kaukana luonnosta. Tulevaisuudessa määrä vain kasvaa, kun kaupungistumisen trendi kiihtyy. Samanaikaisesti luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti köyhtyy maailmanlaajuisesti, eikä…

Suomen rakennuskannan täytyy sopeutua lämpenevään ilmastoon – kotien viilentämisen tarve kasvaa
Moni varmasti nauttii parhaillaan aurinkoisesta kesäsäästä, mutta useissa kodeissa sisälämpötilat alkavat kivuta lähemmäs 30 astetta ja oleskelu on tukalaa. Ilmasto lämpenee ja pitkät hellejaksot lisääntyvät myös meillä Suomessa. Nykyinen rakennuskantamme on kuitenkin suunniteltu kestämään talvia ja kylmyyttä. Suomen viime vuosien helletilastot osoittavat, että mittaushistoriamme neljä pitkäkestoisinta hellejaksoa sijoittuvat kaikki 2000-luvulle, vuosille 2003, 2010, 2014 ja…

Rakas pallomme: Biotaloutta, siis nopeasti kiertävää hiiltä
Meillä ei oikeastaan ole enää varaa fossiilisiin polttoaineisiin. Aikana, jolloin öljyn hinta on ennätyksellisen alhaalla, saattaa kuulostaa epäloogiselta sanoa näin. Peruste on kuitenkin yksinkertainen: ilmakehään vapautuva hiilidioksidi seurannaisvaikutuksineen. Puhun nopeasti ja hitaasti kiertävästä hiilestä. Kuulin sanaparista vasta taannoin ja olisin toivonut, että olisin itse sen lanseeraaja. Niin hienosti se tiivistää olennaisen. Olen insinöörille ominaiseen tapaan…

Valmistaudu uuteen päästökauppakauteen!
Koronavirus on hiljentänyt maailmanlaajuisesti liikennettä ja teollisuutta, mikä hetkellisesti parantaa ilmanlaatua suurkaupungeissa ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Ilmastonmuutos on kuitenkin edelleen totta eikä sitä sovi unohtaa, vaikka poikkeustila onkin pakottanut siirtämään maailman ilmastopolitiikan tärkeitä tapaamisia tuonnemmaksi. Myös tämän vuoden marraskuussa järjestettäväksi suunniteltu YK:n ilmastokokous Glasgow’ssa on siirretty ensi vuodelle. Kokouksessa oli tarkoitus sopia Pariisin sopimuksessa asetetun päästötavoitetason…