Swecon Blogi

Seuraa Swecon asiantuntijoiden blogikirjoituksia alan ajankohtaisista aiheista

Nettohyötyyn perustuva Swecon biodiversiteettityökalu maksimoi biologisen monimuotoisuuden huomioimisen

Me Swecolla haluamme toimia innovatiivisena ja vastuullisena suunnannäyttäjänä. Olemme kehittäneet biodiversiteetin nettohyötyyn perustuvan laskentatyökalun….

Read More

Kestävän kehityksen palveluiden liiketoimintajohtaja Riku Maidell

Ei lämpöä harakoille, vaan kiertoon ja hyötykäyttöön

Miten hyödyntää lämpöenergiaa tehokkaammin kaupungeissa? Suurempia hukkalämpövirtoja voidaan hyödyntää muun muassa kaukolämpöverkoissa, joissa on paljon käyttäjiä ja kulutusta. Näin saadaan aikaan nopeammin isompia muutoksia kuin tehostamalla yksittäistä kiinteistöä kerrallaan….

Read More

Biodiversiteetti vahvaksi osaksi yritysten vastuulliseen toimintaan

December 19, 2022 i Kestävä teollisuus, Turvallisuus

YK:n luontokokouksessa Montrealissa laadittiin kansainvälinen sopimus luontokadon pysäyttämiseksi. Se ohjaa meitä kaikkia pysäyttämään ja kääntämään luontokadon. Sopimuksessa päätettiin muun muassa, että 30 prosenttia maailman maa- ja meripinta-alasta suojellaan vuoteen 2030 mennessä. Luontokadon pysäyttämiseen tarvitaan vahvaa yhteiskunnallista sitoutumista myös yrityksiltä. Vastuullisimmat yritykset ovat jo pitkällä huomioidessaan luonnon moninaisuuden kokonaisvaltaisesti toiminnassaan. Todistamme parhaillaan luonnon monimuotoisuuden katoamista. Joidenkin…

Read More

Nina Aarras on Swecon johtava kiertotalousasiantuntija.

Yritysten näytön paikka: uusiutuvaan energiaan siirtyminen jättää ison kädenjäljen

Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun tuulivoima tarvitsi kannattaakseen valtion tukea. Nyt tuulivoima on edullisin tapa tuottaa energiaa Suomessa. Uusiutuvan energian hinta on laskenut maailmanlaajuisesti jopa nopeammin kuin osasimme odottaa, samalla kun tarvittava teknologia on kehittynyt. Myös EU:n päästökauppadirektiivi ja Suomen uudistunut energiaverotus ohjaavat voimakkaasti päästöjen rajoittamiseen ja päästöttömään energiantuotantoon. Alamme Euroopassa olla jo pisteessä,…

Read More

Hiilijalanjälki ohjaa pian rakentamista – Jo on aikakin!

Rakennusmateriaalien tuotannon hiilipäästöt ovat 9 % koko maailman hiilipäästöistä. Ne voivat olla jopa suuremmat kuin kiinteistön koko elinkaaren aikainen energiankulutus hiilidioksidiekvivalentteina. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kiertotalouden periaatteet on valjastettava myös rakentamiseen. Rakentamisesta aiheutuu valtavat hiilidioksidipäästöt, mutta ilmastonäkökulma ei silti ole ohjannut rakentamista juuri lainkaan. Pelkästään rakennusmateriaalien tuotannon hiilipäästöt voivat olla jopa suuremmat kuin kiinteistön koko elinkaaren aikainen…

Read More

Meidän on sopeuduttava muuttuvaan ilmastoon – strateginen suunnittelu luo pohjan kestäville kaupungeille

Ilmastonmuutosta pitää torjua kaikin mahdollisin keinoin, mutta rinnalle tarvitaan myös sopeutumissuunnitelma. Sellaisen on tehnyt vainnoin joka neljäs Euroopan kaupunki, todetaan Swecon tuoreessa Urban Insight -raportissa. Jotta tänä päivänä suunnittelemissamme kaupungeissa olisi turvallinen ja hyvä elää myös tulevaisuudessa, muuttuvan ilmaston vaikutukset on tunnistettava ja niihin on sopeuduttava ajoissa. Sopeutuminen ei jää kiinni kyvystä tuottaa uusia ideoita ja…

Read More

Kaupunki ei ole vain rakennusten ja päällysteiden valtakunta – luonnon tulee olla osa kaupunkilaisten arkea

Koronaepidemia on osoittanut, kuinka merkittävä voimavara luonto on. Keväällä uutisoitiin ruuhkautuneista metsistä ja retkeilyalueista, kun kaupunkilaiset ryntäsivät koronaa pakoon luontoon. Luonnolla on merkittävä rooli ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Yli puolet maailman ihmisistä asuu kuitenkin kaupungeissa, moni kaukana luonnosta. Tulevaisuudessa määrä vain kasvaa, kun kaupungistumisen trendi kiihtyy. Samanaikaisesti luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti köyhtyy maailmanlaajuisesti, eikä…

Read More

Sweco sitoutuu Science Based Targets -aloitteen mukaisiin päästövähennyksiin – lähes tuhannen yrityksen joukossa on voimaa

Syyskuussa Swecon konsernin kestävän kehityksen johtaja Mattias Goldmann allekirjoitti Science Based Targets -sitoumuksen, mikä tarkoittaa sitä, että sitouduimme yrityksenä asettamaan tieteellisesti arvioidut tavoitteet päästöjemme vähentämiseksi. Sitoumus on YK:n Global Compactin, Carbon Disclosure Projectin, Maailman luonnonvarainstituutti WRI:n ja WWF:n yhteinen, ja sen tavoite on saada yritykset tekemään Pariisin sopimuksen mukaisia päästövähennyksiä toiminnoissaan. Näin ilmaston lämpeneminen rajoitetaan…

Read More

Koronakriisistä voi seurata kestävämpi maailma – Löytyykö sinulta Veikka Gustafssonin rohkeutta lähteä valloittamaan aikamme suurinta haastetta?

Maailmanpankki, Euroopan komissio, Kansainvälinen valuuttarahasto sekä YK ovat yksimielisiä siitä, että koronakriisin jälkeinen elvytys on tehtävä ekologisesti kestävällä tavalla. Yhteinen tavoite on ensiarvoisen tärkeä lähtökohta. Kaupungeilla on valtava potentiaali kestävän arjen aikaansaamiseksi. Hyvällä suunnittelulla ja oikeanlaisilla rakenteilla on mahdollista vaikuttaa energiamurroksen etenemiseen, asumisen ja liikenteen hiilijalanjälkeen sekä ihmisten käyttäytymiseen. Kaupunkien kaavoituksella vaikutetaan välillisesti myös tuleviin…

Read More