Swecon Blogi

Seuraa Swecon asiantuntijoiden blogikirjoituksia alan ajankohtaisista aiheista

Infrahankkeiden hiilijalanjälkilaskelmat suunnittelun tueksi

September 8, 2021 i Liikkuminen ja liikenne

Isojen infrastruktuurihankkeiden vaikutusten arvioinnissa voidaan yhä tarkemmin hahmottaa ilmastovaikutuksia ja tarkastelut ulotetaan jopa yksittäisiin materiaali- tai kuljetusmuotovalintoihin asti.  Pienistä puroista kasvaa iso virta. Tarkasteluja voidaan tehdä rata- ja tiehankkeille sekä esimerkiksi vesihuoltoon liittyviin rakennushankkeisiin. Infrahankkeissa hiilijalanjälkilaskelmia hyödynnetään suunnittelun tukena enenevissä määrin.  Swecolla projektit, joissa laskelmia on hyödynnetty, vaihtelevat suuruusluokaltaan paljon. Osa hankkeista ovat olleet pieniä…

Read More

Kunnille vetovoimaa kävelyä ja pyöräilyä edistämällä

Vittorio De Sican vuonna 1948 ohjaamassa, elokuvahistorian klassikoihin lukeutuvassa elokuvassa Polkupyörävaras, polkupyörän etsiminen Rooman kaduilta rinnastuu onnen etsimiseen. Polkupyörä merkitsee työtä, työ taloudellista vakautta ja taloudellinen vakaus onnea. Samalla elokuva kuvaa polkupyörän yhteiskunnallista merkitystä eurooppalaisissa teollistuvissa yhteiskunnissa.   Vielä 1900-luvun puolivälin tietämillä pyörä oli kulkuväline, joka mahdollisti valtaosalle väestöstä pidemmät arkiset siirtymät – autoihin kun oli varaa vain harvoilla. Nykyään yhä useammalla on varaa autoon, mutta pyörä on ottamassa haltuunsa paikkaa yhteiskuntaa muovaavana kulkuvälineenä viihtyisyys-, terveys- ja ilmastosyistä. Merkitystään kasvattaa myös kävely – ihmisen perusliikkumismuoto, joka…

Read More

Katutilan suunnittelu tulisi kääntää ylösalaisin

YK:n arvion mukaan vuonna 2050 peräti 70 prosenttia maapallon väestöstä asuu kaupungeissa. Silti kaupunkiympäristöjä ja maankäyttöä suunnitellaan yhä lähtökohdista, jotka eivät lisää asukkaiden viihtyvyyttä, hyvinvointia ja tasa-arvoa. Esimerkiksi eurooppalaisissa kaupungeissa autoliikenne ja pysäköidyt ajoneuvot vievät jopa 50–70 prosenttia julkisesta tilasta, ja 70 prosenttia EU:n kansalaisista hengittää päivittäin terveydelle haitallista ilmaa. Autoliikenteen priorisoinnin sijaan katutilaa tulisi…

Read More

Polkimus urbanuksen talviuni

Euroopan suurin petoeläin Ursus arctos aloittaa talviunensa Suomen leveysasteilla lokakuun tienoilla jatkaen lepoaan aina huhtikuulle asti. Samoihin aikoihin Suomessa talviunille vaipuu myös Polkimus urbanus, Euroopan suosituin kaupunkipyörä. Taannoinen selvityksemme osoitti kaupunkipyörien olevan eteläisimmillä leveysasteilla aktiivisia myös talvella. Täällä Pohjolassa useimmat kaupunkipyörät kuitenkin vaipuvat talvilevolle olosuhteiden muuttuessa haastaviksi, aivan kuten Ursus arctos, ruskeakarhu, tekee. Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmä…

Read More

Paluu tulevaisuuteen raiteita pitkin

Vuonna 1989 Suomessa rekisteröitiin ennätyksellinen määrä uusia autoja. Maanteillä huristelivat Ladat ja Nissan Sunnyt. Samana vuonna sai ensi-iltansa Paluu tulevaisuuteen -elokuvatrilogian toinen osa, jossa matkattiin aikakoneella vuoteen 2015. Tulevaisuudenkuvia maalaavassa elokuvassa ei huristeltu Nissaneilla, vaan lentävillä DeLoreaneilla. Elokuvan skenaario ilmassa suhaavista autoista ei ole käynyt toteen. Vuonna 2045 troposfäärissä tuskin lentelee useampia lentäviä autoja kuin…

Read More