Swecon Blogi

Seuraa Swecon asiantuntijoiden blogikirjoituksia alan ajankohtaisista aiheista

Ilmastonmuutos näkyy Suomenkin pohjavesivarannoissa: yleistyvätkö vesikriisit?

Suomessa on yhdyskuntien vedenhankinnassa totuttu luottamaan laadukkaaseen ja riittävään pohjaveteen. Kuivuus ja puute vedestä on ajateltu olevan ongelma vain kaukomailla. Silti poikkeukselliset kuivuuskaudet ovat ilmastonmuutoksen myötä yleistyneet meilläkin ja laskeneet pohjaveden korkeutta ympäri maata. Varsinkin pienet pohjavesialueet ovat haavoittuvaisia kuivuudelle. Yle uutisoi 4. lokakuuta, kuinka Petäjävedellä jo säännöstellään vettä ja neuvotaan asukkaita jopa puolittamaan vedenkäyttönsä….

Read More

Pilaantuneen maan asiantuntijuus on minun tapani luoda parempaa huomista: loikka akateemisesta tutkijasta Swecon PIMA-asiantuntijaksi

Olen aina ollut kiinnostunut ympäristöasioista. Siksi varmaan päädyinkin aluksi opiskelemaan insinööriksi, sitten diplomi-insinööriksi ja jotenkin päädyin vielä tekemään väitöstyötä ympäristötekniikkaan liittyen. Ihan hyvä päätös, näin jälkeenpäin ajatellen! Aloitin Swecon teollisuuden ympäristökonsultointitiimissä syyskuun alussa ja minut on otettu hyvin vastaan sekä tiimissä että koko Swecon työyhteisössä. Oma roolini teollisuuden ympäristökonsultoinnin tiimissä on tuoda uutta osaamista pilaantuneista…

Read More