Opiskeluaikana ajattelin, että valmistuttuani korkeakoulusta olen taidoiltani täysin valmis tekemään työtä, johon opiskelen. Näin jälkikäteen ajatellen olin todella väärässä! Yllätyksekseni olen näin useamman vuoden jälkeen ymmärtänyt, että työssäni vaadittavat taidot ovat teknisiä perustietoja huomattavasti laaja-alaisemmat. Työssäni menestymiseen tarvitsen ennemminkin viestintä- ja ihmissuhdetaitoja, kykyä ymmärtää ja hallita isoja kokonaisuuksia sekä johtamistaitoja. Koulussa opittu tekninen tietotaito lujuusoppeineen…
Tag: työelämä


Haluatko rakentaa kestävämpää maailmaa? Insinöörin työ on muutakin kuin excelin naputtelua, vaikka sekin on ihanaa!
Tässä on minun uratarinani, jossa 1 + 1 = 3. Pelkällä excelillä ei saisi sitä tulosta. Jos musikaalilaulajaa ei lasketa, oli unelma-ammattini pitkään lääkäri. Pidin tästä haaveesta kiinni lukion toiselle luokalle saakka, kunnes huomasin, että en oikeastaan ole kiinnostunut biologiasta. Mutta mitä sitten haluaisin tehdä isona? Aikaa päätökselle ei ollut kauaa, sillä vuoden päästä kirjoittaisin…

Myös työelämä on ”omaa aikaa”
Ihmisen arjessa jaksottuvat työssä käyminen, oma aika ja nukkuminen. Aamu alkaa rutiineilla, ja rutiineja riittää pitkin päivää niin työssä kuin työpäivän jälkeenkin. Tutut toimet, tutut henkilöt, tutut palaverit ja tutut harrastukset täyttävät päivämme ja ajatuksemme jäsentäen elämäämme ja tehden elämästä, ja työelämästä, helpommin hahmotettavan ja ymmärrettävän. Rutiinit vähentävät stressiä ja auttavat suoriutumaan tehokkaammin. ”Oma aika”…