Työelämässä, kuten kaikessa muussakin, on erilaisia trendejä. Elämän leppoistamisen, reppureissaamisen ja viimeistään erämaamökkietätyöskentelyn yleistyttyä tuntuu siltä, että vanha kunnon työnteko on mennyt muodista. On helpompi sanoa, että odottaa lomaa tai eläkettä tai perjantaita kuin sanoa, että pääsääntöisesti viihtyy työssään ihan hyvin. On sosiaalisesti hyväksyttävämpää kertoa, että haluaa jäädä aikaisin pois työelämästä kuin tunnustaa, että oikeastaan voisi vielä eläkkeelläkin tehdä vähän jotain projektia. Työssään viihtyvä saa otsaansa leiman, että tuolla nyt ei ainakaan ole muuta elämää, kun se tykkää töissä olla.
Olisiko aika taas tunnustaa, että meistä jokainen on tainut päätyä työhönsä kenenkään pakottamatta ja nauttii siitä, kun tuntee onnistuneensa? Että ei tämä nyt loppupeleissä niin kamalaa ole, vaikka välillä koneet kaatuu yhtä aikaa sen aikaisen kotiinlähdön haaveen kanssa ja työvaatekaapin ylähyllyltä kypärä tippuu juuri siihen samaan kohtaan ohimoa, mihin kolautti itseään kaapinovella kahvia keittäessä.
Kokopäivätyössä käyvä aikuinen viettää merkittävän osan valveillaoloajasta töiden parissa ja merkittävän osan elinajastaan niin, että töiden tekeminen näyttelee ainakin jonkinlaista roolia. Tähän ajankäytölliseen dilemmaan peilaten ei ehkä kannattaisi panostaa vain loma-aikoihin ja vapaahetkiin vaan myös siihen, että nauttii töistään. Jos harmittaa 7,5 tuntia jokaisena arkipäivänä, elämä käy aika raskaaksi. Työhyvinvointivalmennuksessa organisaatiopsykologi paljasti, ettei päällimmäinen harmituksen syy yleensä edes ole, mikä ihmistä oikeasti harmittaa. Jos siis työ tökkii, ei syy välttämättä olekaan itse työ, vaan jokin muu. Vaatii rautaista itsetuntemusta tutkia, mikä se todellinen syy kohonneeseen verenpaineeseen on. Tosin tällä hetkellä voi riittää, kun avaa minkä tahansa uutissivuston. Enkä nyt viittaa siihen pikkuisen isompaan paattiin, joka näyttää siltä, kuin olisi yrittänyt tehdä u-käännöksen kanavassa.
Sosiaalinen media ja internet yleensäkin ovat täynnä pastellinvärisellä taustalla varustettuja elämänohjeita, joita noudattamalla ihmisestä tulee varmasti kelpo yksilö. Iskulauseet kannustavat hyväksymään itsensä ja muut, olemaan kiltti kaikille ja jatkamaan eteenpäin. Koska nykyään kuka tahansa voi pätevöittää itsensä elämäntaidonvalmentajaksi ja jakaa mietelauseita, haluan minäkin jakaa yhden, jonka olen kirjoittanut lähipiirin nuorten valmistuvien kortteihin monta kertaa.
Elä jokainen päivä niin, että voit katsoa illalla itseäsi silmiin peilistä. Sillä siellä näkyvän ihmisen kanssa sinun pitäisi tulla toimeen koko loppuelämäsi.
Jos tämän lukemisen jälkeen tuntuu siltä, että itsensä kanssa toimeen tullakseen pitäisi tehdä joku asia, tee se. Ehkä sen jälkeen ei taas hetkeen harmita.
Jenni Huhtapelto on reilu kolmekymppinen porilainen kone- ja tuotantotekniikan insinööri ja on työskennellyt Swecon Porin toimistolla laitossuunnittelijana syksystä 2015 alkaen. Pelastuskoiraharrastaja, partiolainen ja purjehtija. Juoksee metsässä ja vaeltaa tuntureilla, koska tuntee olevansa jo matkan aikana perillä. Jonkun näkemyksen mukaan ei ole koskaan pahalla tuulella, mutta kilpailevia mielipiteitä esiintyy.