Kun valmistuin AMK-insinööriksi, mielessäni ei tainnut edes käväistä, että työurani teollisuuden turva-automaatiosuunnittelijana veisi minut maailman ääriin aina Kiinasta Intiaan ja Indonesian viidakkoihin.
Kodistani Valkeakoskelta ajaa puoli tuntia Swecon Tampereen toimistolle. Noin puolet työajastani teenkin automaatiosuunnittelua toimistolla, pidän yhteyttä asiakkaisiin ja vierailen työmailla, jolloin päivä täyttyy palavereista, asennusvalvonnasta, prosessien ylläpidosta, testauksista ja säädöistä. Toimistolle minua houkuttelee ennen kaikkea Swecon työyhteisö. Kaikki auttavat toisiaan, ja neuvoa on helppo kysyä.
Tiesitkö, että teollisuuden turva-automaatiosuunnittelu on globaalia työtä?
On kuitenkin vähättelyä sanoa, että jokainen työpäivä on erilainen. Puhelin voi soida milloin tahansa, ja saan tehtävän lähteä asiakkaan luo maailmalle. Toimintamme on täysin globaalia, ja puolet työajasta olen jossain päin palloa varmistamassa, että suuren sellutehtaan tai muun voimalaitoksen turva-automaatiojärjestelmät ovat kunnossa. Käyttöönotto voi viedä kuukausia, ja sen ajan olemme asiakkaan tukena vuorokauden ympäri.
Turva-automaatiosuunnittelijalle käyttöönotto on projektin viimeinen ja samalla mielenkiintoisin osa-alue. Silloin olemme tehneet kaiken mahdollisen automaattisesti toimivan järjestelmän tai prosessin eteen. Olen toteuttanut käyttöönottoja kotimaan ja Pohjoismaiden lisäksi muun muassa Intiassa, Valko-Venäjällä ja Tšekissä sekä useilla alueilla Kiinassa. Yhden kokonaisen vuoden olen asunut viidakossa Indonesiassa.
Jokainen matka on mahdollisuus tutustua uuteen paikkaan, kieleen ja kulttuuriin. Vaikka työkieli on englanti, pyrimme opettelemaan perussanastoa paikallisella kielellä, elämmehän käyttöönoton ajan toisen kulttuurin keskellä. Olemme asiakkaan kanssa tekemisissä aamusta iltaan, usein vapaa-ajallakin.
Ulkomailla pärjää, kun ottaa muut huomioon
Tavoitteeni on varmistaa jokaisessa projektissa, että turvallisuutta ei voi ohittaa, vaikka yrittäisi. Työtäni ohjaa kaksi asiaa: turvallisuus ja ympäristö. Kaikki järjestelmät on kahdennettu, ja mahdolliset päästöt kerätään ja käsitellään hallitusti tehtaan sisällä. Työlläni onkin merkitystä niin henkilökohtaisella tasolla kuin suuremmassa mittakaavassa. Asiakas kuuntelee mielipidettäni, joten voin tehdä laitoksen mahdollisimman turvalliseksi niin työntekijöille kuin alueen ihmisille. Ja jos voin säästää yhdenkin elämän, se on paljon.
Minulle on tärkeää myös tuoda suomalaista osaamista esille maailmalla. Yksi urani suurimmista onnistumisista onkin, että olen oppinut liikkumaan ulkomailla. Kun käyttöönottotehtävistä karttuu kokemusta, tuntuu että voi mennä minne tahansa luottavaisin mielin. Tärkeintä on pitää korvat auki, ottaa muut huomioon ja tiedostaa, että kaikkialla on erilaisia tapoja. Jos joku huutaa palaverissa, hän ei ole välttämättä vihainen, vaan selvittelee asiaa paikalliseen tyyliin. Rauhallisuudella pärjää aina.
Alamme vaatii tulevaisuudessa yhä enemmän valppautta erilaisten työkalujen hallinnassa ja tietotaidon ylläpidossa, mutta tekemällä oppii parhaiten. Erityisesti käyttöönottotehtävät työmaalla ovat ainutlaatuinen mahdollisuus jutella alan kovimpien ammattilaisten kanssa ja kartuttaa näin omaa osaamista. Samalla näkee käytännön tasolla sen, mitä on toimiston pöydän äärellä suunniteltu. Sen jälkeen on helpompi hahmottaa koko suunnitteluprosessi ja aloittaa uusi projekti.
Teppo Riski toimii turva-automaatiosuunnittelijana Swecolla. Kuulostiko Tepon työ kiehtovalta? Sepä hyvä, haemme hänelle nimittäin nyt kollegaa! Katso rekrytointi-ilmoitus täältä >>