Nopeita ja vaivattomia ateriaratkaisuja vaativalle kuluttajalle ruuan ostaminen ja kuluttaminen on tehty helpoksi. Aamukiireessä mukaan tarttuu kertakäyttöiseen kartonkikuppiin lorautettu take-away kahvi, lounaaksi noudetaan lautasliinaan kääräisty sämpylä ja muovirasiaan pakattu salaatti kertakäyttöisten aterimien kera. Iltapalaksi nautitaan noutopizzaa suoraan pizzalaatikosta. Monet ruuan nauttimiseen liittyvät arkiset esineet ovat elintarvikekontaktimateriaaleja. Niitä ovat pakkausten lisäksi muut ruuan kanssa tekemisiin tulevat materiaalit, kuten lautasliinat, leikkuulaudat ja muut keittiötarvikkeet.
Perusaskeleet haltuun
Mitä vaaditaan, että kuluttaja voisi käyttää tuotteita turvallisesti? Elintarvikekontaktimateriaaleista ei saa siirtyä aineita ruokaan siten, että se aiheuttaisi aistinvaraisia muutoksia. Materiaalien tulee olla turvallisia ja käyttötarkoitukseen soveltuvia. Valmistajien, maahantuojien ja jälleenmyyjien tulee noudattaa omavalvontaa, ja varmistaa, että valmistetut materiaalit ovat vaatimuksen mukaisia. Omavalvontavelvoite koskee yhtä lailla sellun tai muovigranulaattien valmistajaa ketjun alkupäässä kuin muovista ja kartonkirasioiden valmistajaa ketjun loppupäässä. Elintarvikkeita pakkaavan yrityksen on puolestaan valittava materiaalit siten, että ne ovat käyttötarkoitukseen sopivia ja suojaavat tuotetta.
Turvallisuuden varmistaminen, tango kahdelle vai ennemminkin letkajenkkaa?
Turvallisuuden varmistamiseen liittyy paljon riskinarviointia, prosessien hallintaa, mittaamista, suunnittelua ja dokumentointia. Siihen kuuluu rajoituksin sallittujen aineiden siirtymän testausta tai mallintamista laskelmin. Raaka-aineissa saattaa olla epäpuhtauksia ja valmistuksen aikana voi tapahtua reaktioita, joissa syntyy uusia yhdisteitä. Näiden epäpuhtauksien ja yhdisteiden vaikutus materiaalin turvallisuuteen tulee myös arvioida.
Aineista, joita ei ole tarkoituksella lisätty tuotteisiin, käytetään termiä NIAS, Non-Intentionally Added Substances. Tyypillisimpiä NIAS-aineita ovat muovien valmistusaineiden monomeerit tai vaikkapa tietyt raskasmetallit. Raskasmetallien siirtymälle on olemassa kansallisessa lainsäädännössä lyijyn, kadmiumin, kromin ja nikkelin raja-arvot, jotka koskevat kaikkia täällä valmistettuja materiaaleja.
Materiaalikohtaista sääntelyä ei ole EU-tasolla kaikille kontaktimateriaaleille, mutta esimerkiksi muoville on. EU:n muoviasetuksessa 10/2011 on asetettu omat raja-arvot muovisille materiaaleille ja tarvikkeille. Turvallisuuden varmistamisessa tarvitaan yhteistyötä niin tuotannon, laboratorion kuin laadunvalvonnan ammattilaisten kesken. Toksikologia tarvitaan, kun arvioidaan aineita, joille ei ole lainsäädännön raja-arvoa tai mallinnetaan altistumista. Tiedonvaihdon ja osaamisen yhdistämisen tärkeyttä toimitusketjussa ei voi tarpeeksi korostaa.
Kierrätä, pyöritä!
Erityisesti kierrätysmateriaalien käyttö muovin tai paperin valmistuksessa on puhututtanut paljon. EU:n asettamien tavoitteiden mukaisesti kierrätysmateriaalien käytön tehostaminen, pyrkimykset muovin vähentämiseen ja uusien maataloudesta saatavien kuitujen käyttö materiaaleissa asettavat omat haasteensa tuotantoketjujen eri vaiheisiin.
Miten pidetään raaka-aineet puhtaina ja tasalaatuisina sekä minimoidaan riskit? Haasteensa tuovat myös uudet prosessit tai valmistusmenetelmät ja siksi myös niille tulee tehdä vaarojen merkityksellisyyden ja todennäköisyyden arviointi.
Täysin uuden muovin valmistusaineen tai vaikkapa aktiivisen, säilyvyyttä parantavan materiaalin tuominen EU:n markkinoille on pitkä prosessi ja vaatii paljon resursseja. Aineiden arviointia täytyy tehdä monesta eri näkökulmasta, joista epäpuhtaudet ovat vain yksi osa.
Pienennä riskiä valitsemalla mukaan ammattitaitoinen turvallisuuskumppani. Autamme mielellämme elintarvike- ja kontaktimateriaalien toimijoita kaikissa elintarviketurvallisuuteen liittyvissä asioissa.
Heidi Määttä, Elintarviketurvallisuusasiantuntija, Sweco