Alkusyksystä moni pieni uusi koululainen aloitti opintiensä ja samalla päivittäisen itsenäisen liikkumisen liikenteen seassa. Koulureittiä kotiovelta koululle on varmasti harjoiteltu yhdessä vanhempien kanssa useampaan otteeseen, näyttäen lapselle kädestä pitäen mahdolliset vaaranpaikat ja valistaen liikennesääntöihin. Liikennekasvatus ja turvalliseen itsenäiseen liikkumiseen opettaminen on vanhempien velvollisuus, mutta ennen kaikkea etuoikeus.
Monessa perheessä on harmiteltu, miten koulumatkansa normaalisti pyörällä taittava lapsi on nyt joutunut vaihtamaan pyöräilyn toiseen kulkumuotoon tai kävelyyn. Kuten lehdistäkin on voinut lukea, useassa koulussa on kielletty 1. ja 2. -luokkalaisten koulumatkapyöräily turvallisuuteen vedoten. Kouluilla ei kuitenkaan ole lakiin perustuvaa oikeutta kieltää pyöräilyä tai valita koulumatkan taittamiseen valittua kulkumuotoa – ainoastaan ohjeistaa. Koulun antama suositus on kuitenkin käytännössä tehokas kielto, sillä harva vanhempi haluaa aloittaa ekaluokkalaisensa koulunkäynnin napit vastakkain koulun kanssa. Kouluilta kysyttäessä alaluokkien pyöräilyrajoitusten perusteita, ei niille usein osata antaa konkreettista perustelua. Näin on aina ollut, eikä asiaa ole pohdittu sen koommin tai koettu tarpeelliseksi muuttaa. Koulunhan pitäisi juuri olla valistuksen ja uusiman tiedon tyyssija – instituutio, joka elää tässä ajassa ja antaa kestävät eväät elämään.
Menneinä vuosikymmeninä lasten liikennekasvatus perustui pitkälti varoitteluun ja pelotteluun. Alimpien luokkien pyöräilykiellot voi nähdä ilmentymänä samasta, liikenteen vaarallisuutta korostavasta ajattelusta. Toisaalta on myös mahdollista, että kun pyöräilyrajoitus on aikanaan säädetty, sille on ollut olosuhteisiin nähden hyvät perusteet. Liikenneympäristö on saattanut olla hankala pienimmille pyöräilijöille. Pyöräilyolosuhteet ovat kuitenkin 2000-luvun aikana kohentuneet merkittävästi. Pyöräteiden sekä ali- ja ylikulkujen määrä on lisääntynyt. Turvallisuutta on myös parantanut moottoriliikenteen ajonopeuksien hidastuminen, joka on seurausta matalammista nopeusrajoituksista, suojateille lisätyistä huomiovaloista, automaattisesta liikennevalvonnasta sekä hidasteista.
Kouluilla kannattaisikin miettiä koulun pyöräilyolosuhteita ja pyöräilystä annettuja ohjeita: onko liikenneympäristö nykyisin niin vaarallinen, etteivät pienimmät oppilaat voi turvallisesti pyöräillä kouluun? Oppilaat saattavat kuitenkin koulupäivän jälkeen pyöräillä harrastuksiin samoilla reiteillä, jotka olivat kiellettyjä koulumatkalla. Koulu voisi tukea kaikenikäisten oppilaiden koulumatkapyöräilyä esimerkiksi paikallisen vanhempainyhdistyksen, pyöräily-yhdistyksen tai muu kolmannen sektorin toimijan tai vaikkapa liikennepoliisin avustuksella, järjestämällä liikennepäivän tai antamalla liikennekasvatusta aidossa liikenneympäristössä pyöräretkien muodossa.
Mikäli pyöräilyolosuhteet todetaan vaarallisiksi, ei vanhempien tai koulun kannata jäädä odottamaan tilanteen korjaantumista. Vaaranpaikat kannattaa kartoittaa vaikka yhteistoimin vanhempainyhdistyksen kanssa, viedä koottu lista kaupungin liikennesuunnitteluun ja sitten työstää turvallisiksi yhdessä Swecon asiantuntijoiden kanssa. Voimme auttaa kaupunkeja muun muassa tien ylitysten (mukaan lukien ali- ja ylikulut), risteysjärjestelyjen, autoliikenteen rauhoittamisen, kokonaan uusien jalankulun ja pyöräilyn väylien ja pyöräparkkien suunnittelussa.
Sweco voi tarjota palveluitaan esimerkiksi vanhempainyhdistyksille, mikäli nämä haluavat tilata valmiiksi toteuttamiskelpoisen toimenpide-ehdotuksen vaikuttamistyönsä pohjaksi. Rohkaisemmekin olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos koulun liikenneympäristön turvallisuus mietityttää.
Yhtenä Suomen hiilineutraalisuustavoitteena voisi olla, ettei pyöräily olisi kielletty keneltäkään yhdessäkään koulussa vuonna 2025. Siihen tavoitteeseen on suhteellisen helppo päästä.
Petteri Nisula työskentelee kestävän liikkumisen asiantuntijana Swecolla.