Suomi on maailman yksi turvallisimmista valtioista. Meidän turvallisuuden tarve on tyydytetty toimivan infran, laadukkaan rakentamisen ja luotettavan insinööritaidon myötä. Onko meidän vaateet paremmasta teknisestä turvallisuudesta jo ylimitoitettuja?
Me reagoimme tunteella niihin riskeihin, jotka tunnemme. Osa vaaran tunteesta on kirjoitettu jopa genetiikkaamme. Tietyt tunnetut riskit herättävät meissä vaaran tunteen, toiset eivät. Aika moni meistä kiinnittää turvavyön autoon noustessaan ja loputkin huolehtivat, että lapsilla on turvavyöt. Miksi kuitenkin toisaalta on vielä paljon taloja, joissa ei ole palovaroittimia, tai niitä ei huolleta?
Kuinka paljon voimme luottaa siihen, että jos tunnemme olomme turvalliseksi, niin myös olemme turvassa?
Hyvin usein luotamme riskien pienentämisessä laitteisiin ja tekniikkaan, kuitenkaan tarvitsematta ymmärtää syvemmin, miten tekniikka on rakennettu. Me luotamme esimerkiksi herätyskelloon – kunnes se yhden kerran ei toimikaan. Silloin riskin toteutuminen on onneksi pieni haitta. Mutta toisaalta, kuinka moni meistä on jonkun tärkeän tapauksen takia laittanut kaksi herätyskelloa soimaan? Emme aina niin varmasti tekniikkaan luotakaan.
Teknisen turvallisuuden ydinajatus on, että me parannamme turvallisuuden tasoa teknisin keinoin. Mutta ei minkä tahansa tekniikan, vaan riittävän luotettavan, tietyllä tavalla toimivan ja tunnetulla tavalla vikaantuvan tekniikan.
Tekninen turvallisuus ei poikkea yksinkertaisesta kahden herätyskellon esimerkistä: käytämme erilaista tekniikkaa ja suunnitteluperiaatteita sinne missä riski on suurempi. Tekninen turvallisuus ja sen eri tekijöiden yhteisvaikutus ovat avainasemassa kokonaisvaltaisessa riskienhallinnassa rakennetussa ympäristössä.
Kuka määrittelee turvallisuustasot?
Osa meidän turvallisuusvaatimuksista tulee erilaisista lain vaatimuksista. Riskitason määrää yleensä se taho, joka myös vastuun kantaa.
Yrityksillä on omia riskimatriiseja, joihin riskin suuruuden määrittely perustuu. Toisin sanoen, näihin määrittelyihin perustuu yrityksen siedettävä riskitaso. Yleensä peilaamme toimintoja henkilö- ja ympäristöturvallisuuteen sekä taloudellisiin vaikutuksiin.
Oletteko siis ajatelleet, että riskienhallinnalla ja teknisestä turvallisuudesta huolehtimalla me tuomme yhteiskuntavastuuta konkreettiseksi?
Yhteiskuntavastuun näkökulmasta ympäristöturvallisuuden riskitasoja olisi hyvä peilata myös ekosysteemipalveluiden kautta. Teemme riskienarviointia usein meihin välittömästi vaikuttavien asioiden kautta ja riskitasoina käytetään sitä, ylittyykö ympäristöluvan tasot vai ei. Voisimme tietyissä tilanteissa miettiä myös pidempiaikaista ympäristökuormitusta. Kokonaisturvallisuus vaikuttaa esimerkiksi koko rakennushankkeen elinkaareen.
Ylireagoimmeko siis turvallisuuteen ja sen vaatimuksiin? Jos meidän päätökset perustuvat tunteeseen, olisin vastaamassa kyllä. Ja pahimmillaan me ylireagoimme sellaisiin asioihin, joista riskiä ei edes löydy.
Riskienarvioinnissa käytetään usein ulkopuolista fasilitaattoria, juuri siksi, että hänellä on vahva asiantuntijuus, mutta myös siksi, että hän katsoo asioita ulkopuolisin silmin. Silloin annetaan enemmän tilaa tiedolle kuin tunteelle. Hyvällä riskienarvioinnilla ja päätöksillä sekä turvallisuuden strategisella johtamisella me pääsemme tilanteeseen, jossa tiedämme olevamme turvassa.
– Sanna-Maria Järvensivu, Osastopäällikkö, erityisasiantuntija, Sweco
Kirjoitus on julkaistu alunperin Tekniikka & Talouden blogissa 18.4.2018.